Maatalousliiketoimintaryhmä muodostaa Lantmännenin liiketoiminnan ytimen tarjoten tuotteita ja palveluita maatalouden pitämiseksi elinvoimaisena ja kilpailukykyisenä.
Lantmännen Agro tarjoaa tilan tarpeiden mukaiset työkoneet ja laitteet sekä niihin liittyvän kokonaisratkaisun palveluineen. Huolehdimme koneiden elinkaaren eri vaiheista.
Elintarvikeliiketoimintaryhmä kehittää, valmistaa ja markkinoi jauhojen, aamiaisruokien, pastan, pakastetun ja tuoreenleivän, näkkileivän ja valmisruokien kaltaisia tuotteita.
Lantmännen on maatalousosuuskunta, jonka perustana on viljelijöiden sukupolvien aikana hankkima syvällinen osaaminen. Työskentelemme yhdessä elinvoimaisen maatalouden puolesta. Yhdessä kannamme vastuun pellosta pöytään.
Pellosta pöytään
Kaiken lähtökohtana on pelto ja toimintamme arvoketjussa pellosta pöytään. Olemme mukana koko matkan kylvöstä sadonkorjuuseen - tuottaen ruokaa pöytiimme, rehua eläimillemme ja ilmastoystävällistä biopolttoainetta.
Sekä paikallisesti että globaalisti
Ruotsalaiset maanviljelijät omistavat osuuskuntamme. Juuremme ovat siis Ruotsissa, mutta kotimarkkinamme sijaitsevat Itämeren alueella. Kansainvälinen läsnäolomme on vahva ja kannamme aina yhtäläisen vastuun maasta tai paikasta riippumatta.
Tulevaisuuteen tutkimuksen avulla
Teemme tutkimustyötä sekä panostamme innovaatioihin tulevaisuuden maatalouden, ruoan ja bioenergian kehittämiseksi. Nykyiset ja tulevat haasteet ratkaistaan innovaatioiden avulla ja siksi Lantmännenillä on oma tutkimussäätiö.
Etsi vihreää itu merkkiä
Lantmännenin vihreä itu näkyy aina pakkauksissamme. Vaikka tuotteemme ovat erilaisia, haluamme taata, että ympäristöä ja ihmisiä koskevat vaikutukset pidetään mahdollisimman pieninä. Jos pakkauksessa näkyy itu, voit olla varma siitä, että se sisältää hyvää ruokaa Lantmänneniltä.
Viinerit ovat klassinen kahvipöydän herkku, joiden leipomiseen Unibakella on erityinen intohimo. Valikoimastamme löytyy useita eri makuisia viinereitä viinereitä, esimerkiksi pähkinä-, vanilja-, suklaa-, mustikka- ja mansikkatäytteellä. Meiltä saat viinerit erilaisissa muodoissa ja kokoluokissa kaikkiin tarpeisiisi! Pyöreät viinerit sopivat erityisen hyvin tuunattaviksi: lisää keskelle haluamaasi täytettä ja halutessasi kuorruta pomadalla tai suklaalla. Käy kurkkaamassa ammattilaisille suunnitellut reseptimme reseptiosiosta!
Viinerit, tai wienerit, mielletään yleistyneen ja keränneen suosionsa alunperin Tanskasta. Nykyään niitä nautitaan kahvipöydissä ja herkutteluhetkinä ympäri maailmaa, ja me haluammekin ylpeinä jakaa aitoja tanskalaisia viinereitä kaikille nautittavaksi. Me leivomme viinerimme erityisellä intohimolla. Me olemme erityisen tarkkoja siitä, että viinereiden leipomiseen käytetty taikina on juuri oikeanlaista. Siksi me käytämme Tanskan leipomossamme viinereiden leivonnassa aitoa voita, ja me kerrostamme taikinan aina 24 kerrokseen. Siten me varmistamme, että viinerimme ovat juuri täydellisen ilmavia, lehteviä ja rapeita. Lisäksi, meillä on yksi leipomoalan pisimmistä nostatusajoista – yksi syy lisää siihen, miksi meidän leipomamme viinerit ovat niin maukkaita.
Me palvelemme kaikissa kanavissa
Me palvelemme kaikkia asiakkaita, jotka hyötyvät leivonnaispakasteista. Me tuomme räätälöidyt ratkaisut sekä myymäläleivonnan ja paistopisteiden ammattilaisille että Food Service -asiakkaille. Olemme kokeneita kaiken kokoisten asiakkaiden yhteystyökumppaneita: niin pienet vitriinit, kahvilat ja lounasravintolat kuin suuret hotellit ja ravintolat ovat meille kaikki tärkeitä asiakkaita.
Valikoimamme tasalaatuisia leivonnaispakasteita lisäksi haluamme tukea asiakkaitamme erilaistumaan sekä saamaan kaiken irti leivonnaispakasteista kaikille yhteisen koulutuskonseptimme avulla. Kehitämme jatkuvasti paljon markkinointimateriaalia, myyntiä vauhdittavia julisteita ja somekuvia, hintahlastereitä sekä suunnitellemme toimivia konsepteja ja hyväntuulisia kampanjoita, joiden avulla onnistut varmasti.
Luotettava tavarantoimittaja
Lantmänne Unibake on ammattitaitoinen tavarantoimittaja – me panostamme laadukkaisiin tuotteisiin, moitteettomaan palveluun sekä vastuullisuuteen aina pellosta pöytään saakka. Me leivomme leivonnaispakasteita useissa leipomoissa, mukaanlukien Suomessa Joutsenossa. Tavoitteenamme on tarjota laaja valikoima tasalaatuisia leivonnaispakasteita, jotta ammattikeittiöt ja myymäläpaiston sekä myymäläleivonnan ammattilaiset pystyvät kehittämään liiketoimintaansa tehokkaaksi ja tuottavaksi. Tuotevalikoimastamme löytyy sekä kaiken perustavat ydintuotteet eri aloille sekä erikoistuotteet kohdennettuun myyntiin ja sesonkeihin.