Maatalousliiketoimintaryhmä muodostaa Lantmännenin liiketoiminnan ytimen tarjoten tuotteita ja palveluita maatalouden pitämiseksi elinvoimaisena ja kilpailukykyisenä.
Lantmännen Agro tarjoaa tilan tarpeiden mukaiset työkoneet ja laitteet sekä niihin liittyvän kokonaisratkaisun palveluineen. Huolehdimme koneiden elinkaaren eri vaiheista.
Elintarvikeliiketoimintaryhmä kehittää, valmistaa ja markkinoi jauhojen, aamiaisruokien, pastan, pakastetun ja tuoreenleivän, näkkileivän ja valmisruokien kaltaisia tuotteita.
Lantmännen on maatalousosuuskunta, jonka perustana on viljelijöiden sukupolvien aikana hankkima syvällinen osaaminen. Työskentelemme yhdessä elinvoimaisen maatalouden puolesta. Yhdessä kannamme vastuun pellosta pöytään.
Pellosta pöytään
Kaiken lähtökohtana on pelto ja toimintamme arvoketjussa pellosta pöytään. Olemme mukana koko matkan kylvöstä sadonkorjuuseen - tuottaen ruokaa pöytiimme, rehua eläimillemme ja ilmastoystävällistä biopolttoainetta.
Sekä paikallisesti että globaalisti
Ruotsalaiset maanviljelijät omistavat osuuskuntamme. Juuremme ovat siis Ruotsissa, mutta kotimarkkinamme sijaitsevat Itämeren alueella. Kansainvälinen läsnäolomme on vahva ja kannamme aina yhtäläisen vastuun maasta tai paikasta riippumatta.
Tulevaisuuteen tutkimuksen avulla
Teemme tutkimustyötä sekä panostamme innovaatioihin tulevaisuuden maatalouden, ruoan ja bioenergian kehittämiseksi. Nykyiset ja tulevat haasteet ratkaistaan innovaatioiden avulla ja siksi Lantmännenillä on oma tutkimussäätiö.
Etsi vihreää itu merkkiä
Lantmännenin vihreä itu näkyy aina pakkauksissamme. Vaikka tuotteemme ovat erilaisia, haluamme taata, että ympäristöä ja ihmisiä koskevat vaikutukset pidetään mahdollisimman pieninä. Jos pakkauksessa näkyy itu, voit olla varma siitä, että se sisältää hyvää ruokaa Lantmänneniltä.
Vaasan Pitkä Viineri on kuohkea ja pitkänmallinen viineri, joka sisältää runsaasti pehmeää vaniljakreemiä ja maistuvaa omenamarmeladia. Tämä perinteinen ja kuohkea leivonnainen sopii tarjottavaksi hieman isompaan makean nälkään esimerkiksi kahvilan vitriinissä. Pakkauksessa on mukana pussi valkoista pomadakuorrutetta, jolla koristelet pinnan mieleiseksi. Viimeistelyyn sopii tomusokeri.
Varastointi ja käsittely:
Pakaste. Säilytetään -18°C tai alle. Sulanutta tuotetta ei saa jäädyttää uudelleen.
Sulata 1h huoneenlämmössä. Paista 180-200°C 18-21 min. Jäähdytä ja koristele sokerikuorrutteella.
Säilyvyys:
270
Ravintoarvo per 100g
Energia, kcal469 kcal
Energia, kJ1961 kJ
Rasva33 g
- josta tyydyttynyttä17 g
Hiilihydraatit37 g
- joista sokereita11.2 g
Ravintokuitu2.5 g
Proteiini6.4 g
Suola0.5 g
Laktoosi (g / 100g)0.3
Tukkukoodit
Kespro21903892
Metro-tukku6416577024501
Ainesosat
viineritaikina [VOI 40%, VEHNÄJAUHO, vesi, KANANMUNA, sokeri, hiiva, VEHNÄGLUTEENI, emulgointiaine (E472e), suola], vaniljakreemi [vesi, sokeri, sakeuttamisaineet (E1414 peruna, E404, E1450), auringonkukkaöljy, jodioitu suola, aromit (mm. vanilja), väri (E160a)], omenamarmeladi [omena, sokeri, vesi, sakeuttamisaine (E440), muunnettu tärkkelys, happamuudensäätöaine (E330), rypäletiiviste, säilöntäaine (E202), stabilointiaine (E333), värit (E163, E120)], KANANMUNA. Sokerikuorrute: sokeri, glukoosi-fruktoosisiirappi, vesi, sakeuttamisaineet (E415, E412), emulgointiaine (E471), säilöntäaine (E202). Saattaa sisältää pieniä määriä seesaminsiemeniä, sinappia, soijaa.