Myy Roosa pullaa, tue suomalaista syöpätutkimusta!
Syys-lokakuussa meillä on jälleen mahdollisuus tehdä hyvää ja tukea suomalaista syöpätutkimusta herkullisella tavalla. Olemme nyt jo kymmenettä kertaa mukana Roosa nauha -keräyksessä. Tuttujen Roosa pulla -kampanjatuotteiden avulla olemme keränneet vuosien aikana lähes 350 000 euroa suomalaiselle syöpätutkimukselle!
Vuoden 2024 Roosa nauhan suunnitteli Vesterinen Yhtyeineen (keskellä).
Kuvassa mukana Aki Hirvimäki ja Anne Timperi Lantmännen Unibakelta.
Roosa nauha -keräys tukee suomalaista syöpätutkimusta
Roosa nauha -keräys on maamme suurin keräys syövän voittamiseksi. Lahjoituksilla tuetaan suomalaista syöpätutkimusta sekä sairastuneille ja heidän läheisilleen suunnattuja maksuttomia tuki- ja neuvontapalveluita.
Lantmännen Unibake on mukana Roosa nauha -keräyksessä yrityskumppanina jo 10. kertaa. Leipomotuotteiden ostaminen on kuluttajille helppo ja mieluisa valinta, sillä he tietävät osan hinnasta menevän suoraan suomalaisen syöpätutkimuksen hyväksi. Lantmännen Unibake on tukenut Roosa nauha -keräystä yhteensä jo lähes 350 000 eurolla.
Vaasan Kanelikierrepulla roosassa vuoassa ja roosalla sokerilla on ollut keräyksen hitti alusta asti, vuodesta 2015 lähtien. Lantmännen Unibaken Joutsenon leipomossa leivotut Vaasan Roosa pullat ovat tunnettuja laadustaan ja herkullisuudestaan, ja niiden tuotekehityksestä on vastannut tuotekehittäjä Anne Timperi.
Paistettavan Roosa pullan rinnalle on tullut Vaasan Kanelipulla Roosa nauha, joka on kypsä pulla. Et siis tarvitse uunia osallistuaksesi keräykseen. Tuotteelle riittää vain sulatus ennen myyntiä. Nopea ja helppo tapa osallistua!
Kati Piispanen, liiketoimintapäällikkö SOK Mara -ketjuohjauksesta, kertoo, Coffee House- ja Bacaro Doppio -kahvilaketjun haluavan olla mukana tekemässä ja tukemassa yhdessä hyvää asiaa. Siksi he osallistuvat keräykseen Roosa pulla -tuotteita myymällä.
“Roosa pulla on kiva lisä valikoimaamme syksyn sateiden ja harmauden keskellä. Asiakkaat ovat iloisia siitä, että voivat nauttia pullakahvit hyvän asian puolesta. Tämä on yksi vaikutuksen mahdollisuus muun muassa Roosa nauhan ja -rannekkeen lisäksi.”
Piispanen lähettääkin terveiset kaikille, jotka harkitsevat kampanjaan osallistumista.
“Lähtekää mukaan hyvän asian puolesta! Tehdään yhdessä hyvää! Niin kauan kuin on toivoa, on elämää."
Vastuullisuutta ja näkyvää kampanjointia
Kuluttajat odottavat yrityksiltä vastuullisuutta, ja Roosa pulla -kampanjaan osallistuminen on oiva tapa näyttää, että yrityksesi on hyvällä asialla. Roosa nauha -keräys on tunnettu laajasta näkyvyydestään mediassa. Lantmännen Unibake tarjoaa näyttävät myymälä- ja somemateriaalit myyntisi tueksi, jotta osallistuminen olisi asiakkaille helppoa.
Ottamalla Roosa pulla -tuotteet myyntiin yrityksesi pääsee osaksi Roosa nauha -keräystä ja Roosa pulla -kampanjaa. Lisäksi tarjoat asiakkaille mahdollisuuden osallistua helposti mukaan keräykseen, ostamalla hyvää.
Siinä maistuu hyvä.