Maatalousliiketoimintaryhmä muodostaa Lantmännenin liiketoiminnan ytimen tarjoten tuotteita ja palveluita maatalouden pitämiseksi elinvoimaisena ja kilpailukykyisenä.
Lantmännen Agro tarjoaa tilan tarpeiden mukaiset työkoneet ja laitteet sekä niihin liittyvän kokonaisratkaisun palveluineen. Huolehdimme koneiden elinkaaren eri vaiheista.
Elintarvikeliiketoimintaryhmä kehittää, valmistaa ja markkinoi jauhojen, aamiaisruokien, pastan, pakastetun ja tuoreenleivän, näkkileivän ja valmisruokien kaltaisia tuotteita.
Lantmännen on maatalousosuuskunta, jonka perustana on viljelijöiden sukupolvien aikana hankkima syvällinen osaaminen. Työskentelemme yhdessä elinvoimaisen maatalouden puolesta. Yhdessä kannamme vastuun pellosta pöytään.
Pellosta pöytään
Kaiken lähtökohtana on pelto ja toimintamme arvoketjussa pellosta pöytään. Olemme mukana koko matkan kylvöstä sadonkorjuuseen - tuottaen ruokaa pöytiimme, rehua eläimillemme ja ilmastoystävällistä biopolttoainetta.
Sekä paikallisesti että globaalisti
Ruotsalaiset maanviljelijät omistavat osuuskuntamme. Juuremme ovat siis Ruotsissa, mutta kotimarkkinamme sijaitsevat Itämeren alueella. Kansainvälinen läsnäolomme on vahva ja kannamme aina yhtäläisen vastuun maasta tai paikasta riippumatta.
Tulevaisuuteen tutkimuksen avulla
Teemme tutkimustyötä sekä panostamme innovaatioihin tulevaisuuden maatalouden, ruoan ja bioenergian kehittämiseksi. Nykyiset ja tulevat haasteet ratkaistaan innovaatioiden avulla ja siksi Lantmännenillä on oma tutkimussäätiö.
Etsi vihreää itu merkkiä
Lantmännenin vihreä itu näkyy aina pakkauksissamme. Vaikka tuotteemme ovat erilaisia, haluamme taata, että ympäristöä ja ihmisiä koskevat vaikutukset pidetään mahdollisimman pieninä. Jos pakkauksessa näkyy itu, voit olla varma siitä, että se sisältää hyvää ruokaa Lantmänneniltä.
Vaasan Sydänmunkki on valloittavan ihana: se on sydämen muotoinen, täytetty makoisalla vadelmaomenahillolla ja sulattaen valmis. Tämä munkki on ehdoton valinta moneen sesonkiin: vappuna, ystävänpäivänä, äitien- ja isänpäivänä ja niin edelleen. Jos haluat erottua paremmin muista ja tarjota asiakkaillesi unohtumattomia herkutteluelämyksiä, kokeile Sydänmunkin koristelua kuorrutteiden ja ripotteiden avulla! Vaaleanpunaisella kuorrutteella Sydänmunkista saa täydellisen tarjottavan ystävänpäivään.
Varastointi ja käsittely:
Pakaste. Säilytetään -18°C tai alle- Sulanutta tuotetta ei saa jäädyttää uudelleen.
Sulata 30 min huoneenlämmössä tai yön yli kylmiössä. Lämmitä 180°C 2–3 min (myös lämmitys mikroaaltouunissa mahdollinen). Sokeroi ja anna lämmön tasaantua 10 min ennen tarjoilua.
Säilyvyys:
300
Ravintoarvo per 100g
Energia, kcal394 kcal
Energia, kJ1643 kJ
Rasva24 g
- josta tyydyttynyttä10 g
Hiilihydraatit38 g
- joista sokereita9.4 g
Ravintokuitu1.9 g
Proteiini5.2 g
Suola0.4 g
Laktoosi (g / 100g)0
Tukkukoodit
Kespro21637039
Metro-tukku6437005050305
Ainesosat
VEHNÄJAUHO, kasviöljy (palmu), vesi, sokeri, KANANMUNA, vadelma 2%, kasviöljy ja -rasva (palmu, rapsi), hiiva, omena 1%, suola, kardemumma, muunnettu perunatärkkelys, VEHNÄGLUTEENI, emulgointiaineet (E471, E472e, E481), rypälesokeri, sakeuttamisaine (E466), väri (E163), aromit, jauhonparanne (E300). Saattaa sisältää pieniä määriä maitoa, soijaa. Tuotteessa vadelma-omenatäytettä 11 % (Suomi).