Maatalousliiketoimintaryhmä muodostaa Lantmännenin liiketoiminnan ytimen tarjoten tuotteita ja palveluita maatalouden pitämiseksi elinvoimaisena ja kilpailukykyisenä.
Lantmännen Agro tarjoaa tilan tarpeiden mukaiset työkoneet ja laitteet sekä niihin liittyvän kokonaisratkaisun palveluineen. Huolehdimme koneiden elinkaaren eri vaiheista.
Elintarvikeliiketoimintaryhmä kehittää, valmistaa ja markkinoi jauhojen, aamiaisruokien, pastan, pakastetun ja tuoreenleivän, näkkileivän ja valmisruokien kaltaisia tuotteita.
Lantmännen on maatalousosuuskunta, jonka perustana on viljelijöiden sukupolvien aikana hankkima syvällinen osaaminen. Työskentelemme yhdessä elinvoimaisen maatalouden puolesta. Yhdessä kannamme vastuun pellosta pöytään.
Pellosta pöytään
Kaiken lähtökohtana on pelto ja toimintamme arvoketjussa pellosta pöytään. Olemme mukana koko matkan kylvöstä sadonkorjuuseen - tuottaen ruokaa pöytiimme, rehua eläimillemme ja ilmastoystävällistä biopolttoainetta.
Sekä paikallisesti että globaalisti
Ruotsalaiset maanviljelijät omistavat osuuskuntamme. Juuremme ovat siis Ruotsissa, mutta kotimarkkinamme sijaitsevat Itämeren alueella. Kansainvälinen läsnäolomme on vahva ja kannamme aina yhtäläisen vastuun maasta tai paikasta riippumatta.
Tulevaisuuteen tutkimuksen avulla
Teemme tutkimustyötä sekä panostamme innovaatioihin tulevaisuuden maatalouden, ruoan ja bioenergian kehittämiseksi. Nykyiset ja tulevat haasteet ratkaistaan innovaatioiden avulla ja siksi Lantmännenillä on oma tutkimussäätiö.
Etsi vihreää itu merkkiä
Lantmännenin vihreä itu näkyy aina pakkauksissamme. Vaikka tuotteemme ovat erilaisia, haluamme taata, että ympäristöä ja ihmisiä koskevat vaikutukset pidetään mahdollisimman pieninä. Jos pakkauksessa näkyy itu, voit olla varma siitä, että se sisältää hyvää ruokaa Lantmänneniltä.
Focaccialevyn avulla erottaudut varmasti muista, kun teet suolaista tarjottavaa juhlapöytään! Focacciaa leikkaamalla ja täyttämällä teet upeita tarjoiluja juhlapöytään, kokoustarjoiluun ja vaikka vitriiniin. Focaccialevystä saat leikattua juuri tarpeisiisi sopivia paloja – pieniä kokoustarjoiluun ja juhlaan, isompaa vitriiniin. Reseptipankistamme löydät täyteideoita Focacciaan. Focacciaa voi käyttää myös osana alkupaloja tai aterian kyljessä.
Varastointi ja käsittely:
Pakaste. Säilytetään -18°C tai alle. Sulanutta tuotetta ei saa jäädyttää uudelleen.
Sulata 4–5 h huoneenlämmössä tai yön yli kylmiössä. Paista 190°C 4–5 min.
Säilyvyys:
549
Ravintoarvo per 100g
Energia, kcal277 kcal
Energia, kJ1166 kJ
Rasva6.1 g
- josta tyydyttynyttä0.6 g
Hiilihydraatit47 g
- joista sokereita1 g
Ravintokuitu2.4 g
Proteiini7.2 g
Suola1.6 g
Laktoosi (g / 100g)0
Natrium0.64 mg
Tukkukoodit
Kespro21117088
Metro-tukku6437005066894
Ainesosat
VEHNÄJAUHO (VEHNÄ: EU), vesi, kasviöljy (rapsi), jodioitu suola, hiiva, sokeri, kuivattu RUISTAIKINAJUURI, RUISJAUHO, mallas (VEHNÄ, OHRA), emulgointiaine (E472e), jauhonparanne (E300). Saattaa sisältää pieniä määriä kananmunaa, maitoa, soijaa, seesaminsiemeniä. Voimakassuolainen.