Maatalousliiketoimintaryhmä muodostaa Lantmännenin liiketoiminnan ytimen tarjoten tuotteita ja palveluita maatalouden pitämiseksi elinvoimaisena ja kilpailukykyisenä.
Lantmännen Agro tarjoaa tilan tarpeiden mukaiset työkoneet ja laitteet sekä niihin liittyvän kokonaisratkaisun palveluineen. Huolehdimme koneiden elinkaaren eri vaiheista.
Elintarvikeliiketoimintaryhmä kehittää, valmistaa ja markkinoi jauhojen, aamiaisruokien, pastan, pakastetun ja tuoreenleivän, näkkileivän ja valmisruokien kaltaisia tuotteita.
Lantmännen on maatalousosuuskunta, jonka perustana on viljelijöiden sukupolvien aikana hankkima syvällinen osaaminen. Työskentelemme yhdessä elinvoimaisen maatalouden puolesta. Yhdessä kannamme vastuun pellosta pöytään.
Pellosta pöytään
Kaiken lähtökohtana on pelto ja toimintamme arvoketjussa pellosta pöytään. Olemme mukana koko matkan kylvöstä sadonkorjuuseen - tuottaen ruokaa pöytiimme, rehua eläimillemme ja ilmastoystävällistä biopolttoainetta.
Sekä paikallisesti että globaalisti
Ruotsalaiset maanviljelijät omistavat osuuskuntamme. Juuremme ovat siis Ruotsissa, mutta kotimarkkinamme sijaitsevat Itämeren alueella. Kansainvälinen läsnäolomme on vahva ja kannamme aina yhtäläisen vastuun maasta tai paikasta riippumatta.
Tulevaisuuteen tutkimuksen avulla
Teemme tutkimustyötä sekä panostamme innovaatioihin tulevaisuuden maatalouden, ruoan ja bioenergian kehittämiseksi. Nykyiset ja tulevat haasteet ratkaistaan innovaatioiden avulla ja siksi Lantmännenillä on oma tutkimussäätiö.
Etsi vihreää itu merkkiä
Lantmännenin vihreä itu näkyy aina pakkauksissamme. Vaikka tuotteemme ovat erilaisia, haluamme taata, että ympäristöä ja ihmisiä koskevat vaikutukset pidetään mahdollisimman pieninä. Jos pakkauksessa näkyy itu, voit olla varma siitä, että se sisältää hyvää ruokaa Lantmänneniltä.
Kaikkien nälkäisten luottovalinta, perinteinen ja erinomainen lihapiirakka. Vaasan Lihapiirakassa on poikkeuksellisen tuhdisti täytettä, joka on tehty suomalaisesta lihasta. Riittävän kokoinen lihis isompaankin nälkään, Vaasan Lihapiirakka on avaintuote kaikille grilleille ja huoltoasemille. Sulata Lihapiirakat joko yön yli kylmiössä tai nopeasti mikrossa. Kuumenna lihis aina ennen tarjoilua. Tarjoile Lihapiirakka joko perinteisesti kahdella nakilla ja kaikilla mausteilla, tai kokeile reseptipankkimme reseptejä. Miltä kuulostaisi esimerkiksi Auralihis tai Thai Lihis?
Varastointi ja käsittely:
Pakaste. Säilytetään -18°C tai alle. Sulanutta tuotetta ei saa jäädyttää uudelleen.
Sulata yön yli kylmiössä tai 5 min mikrossa sulatusteholla. Kuumennus ennen esillepanoa ja tarjoilua uunissa 190°C 3 min tai mikrossa täydellä teholla tai vähintään 700W 2 min. Kuumennettua tuotetta voi pitää huoneenlämmössä enintään 8 h. Tuote tulee kuumentaa uudelleen ennen tarjoilua tai nauttimista. SÄILYTYSOHJE: Kylmiössä alle +6°C enintään vuorokausi.
Säilyvyys:
180
Ravintoarvo per 100g
Energia, kcal313 kcal
Energia, kJ1306 kJ
Rasva18 g
- josta tyydyttynyttä7.4 g
Hiilihydraatit30 g
- joista sokereita1.3 g
Ravintokuitu2.5 g
Proteiini6.3 g
Suola0.9 g
Laktoosi (g / 100g)0
Tukkukoodit
Kespro21711615
Metro-tukku6437005043857
Ainesosat
VEHNÄJAUHO, vesi, kasviöljy (palmu), jauheliha 6% (sian- ja naudanliha), riisi, kasviöljy ja -rasva (palmu, rapsi), hiiva, OHRASUURIMO, sokeri, suola, mausteet (sipuli, maustepippuri, valkosipuli, korianteri), SOIJAPROTEIINI, rypälesokeri, maltodekstriini, jodioitu suola, perunakuitu, VEHNÄGLUTEENI, emulgointiaine (E472e), muunnettu maissitärkkelys, aromit, jauhonparanne (E300). Saattaa sisältää pieniä määriä kananmunaa, maitoa. Valmistuksessa käytetty vain suomalaista lihaa.