Maatalousliiketoimintaryhmä muodostaa Lantmännenin liiketoiminnan ytimen tarjoten tuotteita ja palveluita maatalouden pitämiseksi elinvoimaisena ja kilpailukykyisenä.
Lantmännen Agro tarjoaa tilan tarpeiden mukaiset työkoneet ja laitteet sekä niihin liittyvän kokonaisratkaisun palveluineen. Huolehdimme koneiden elinkaaren eri vaiheista.
Elintarvikeliiketoimintaryhmä kehittää, valmistaa ja markkinoi jauhojen, aamiaisruokien, pastan, pakastetun ja tuoreenleivän, näkkileivän ja valmisruokien kaltaisia tuotteita.
Lantmännen on maatalousosuuskunta, jonka perustana on viljelijöiden sukupolvien aikana hankkima syvällinen osaaminen. Työskentelemme yhdessä elinvoimaisen maatalouden puolesta. Yhdessä kannamme vastuun pellosta pöytään.
Pellosta pöytään
Kaiken lähtökohtana on pelto ja toimintamme arvoketjussa pellosta pöytään. Olemme mukana koko matkan kylvöstä sadonkorjuuseen - tuottaen ruokaa pöytiimme, rehua eläimillemme ja ilmastoystävällistä biopolttoainetta.
Sekä paikallisesti että globaalisti
Ruotsalaiset maanviljelijät omistavat osuuskuntamme. Juuremme ovat siis Ruotsissa, mutta kotimarkkinamme sijaitsevat Itämeren alueella. Kansainvälinen läsnäolomme on vahva ja kannamme aina yhtäläisen vastuun maasta tai paikasta riippumatta.
Tulevaisuuteen tutkimuksen avulla
Teemme tutkimustyötä sekä panostamme innovaatioihin tulevaisuuden maatalouden, ruoan ja bioenergian kehittämiseksi. Nykyiset ja tulevat haasteet ratkaistaan innovaatioiden avulla ja siksi Lantmännenillä on oma tutkimussäätiö.
Etsi vihreää itu merkkiä
Lantmännenin vihreä itu näkyy aina pakkauksissamme. Vaikka tuotteemme ovat erilaisia, haluamme taata, että ympäristöä ja ihmisiä koskevat vaikutukset pidetään mahdollisimman pieninä. Jos pakkauksessa näkyy itu, voit olla varma siitä, että se sisältää hyvää ruokaa Lantmänneniltä.
Vaasan Kotoinen Korvapuusti on ehdoton suomalaisten suosikki - reippaalla kanelitäytteellä leivottu korvapuusti, jonka reilusta koosta on pidetty. Pulla on nostatettu valmiiksi. Kotoinen Korvapuusti on parhaimmillaan, kun sulatat sen rauhassa peitettynä ja paistat kauniin ruskeaksi. Lantmännen Unibaken pullakyselyissä korvapuusti on ollut suomalaisten ehdoton suosikkipulla niin kotona kuin työpaikan pullahetkissä. Korvapuustin etuna on, että se sopii pitkin päivää tarjolle ja maistuu suomalaisille ympäri vuoden. Kotoinen Korvapuusti on leivottu vuosien ajan Joutsenon leipomossamme, Etelä-Karjalassa. Tiesitkö, että Kotoista Korvapuustia voi myös tuunata? Saat leivottua esimerkiksi sydänpuusteja, minipuusteja ja vuokapuusteja sulattamalla pullat ja muokkaamalla niitä ennen paistoa.
Varastointi ja käsittely:
Pakaste. Säilytetään -18°C tai alle. Sulanutta tuotetta ei saa jäädyttää uudelleen.
Sulata 1 h huoneenlämmössä tai yön yli kylmiössä. Paista 180°C 12–15 min.
Säilyvyys:
240
Ravintoarvo per 100g
Energia, kcal322 kcal
Energia, kJ1358 kJ
Rasva7.4 g
- josta tyydyttynyttä2.6 g
Hiilihydraatit56 g
- joista sokereita17 g
Ravintokuitu3.2 g
Proteiini6.8 g
Suola0.5 g
Laktoosi (g / 100g)0
Tukkukoodit
Kespro21666960
Metro-tukku6417889253092
Ainesosat
VEHNÄJAUHO, vesi, sokeri, KANANMUNA, kasviöljy ja -rasva (palmu, rapsi), hiiva, kaneli, sakeuttamisaineet (E1414, E412), suola, kardemumma, maissijauho, emulgointiaineet (E471, E472e), aromit (mm. vanilliini), jauhonparanne (E300). Saattaa sisältää pieniä määriä maitoa, mantelia, soijaa.