Maatalousliiketoimintaryhmä muodostaa Lantmännenin liiketoiminnan ytimen tarjoten tuotteita ja palveluita maatalouden pitämiseksi elinvoimaisena ja kilpailukykyisenä.
Lantmännen Agro tarjoaa tilan tarpeiden mukaiset työkoneet ja laitteet sekä niihin liittyvän kokonaisratkaisun palveluineen. Huolehdimme koneiden elinkaaren eri vaiheista.
Elintarvikeliiketoimintaryhmä kehittää, valmistaa ja markkinoi jauhojen, aamiaisruokien, pastan, pakastetun ja tuoreenleivän, näkkileivän ja valmisruokien kaltaisia tuotteita.
Lantmännen on maatalousosuuskunta, jonka perustana on viljelijöiden sukupolvien aikana hankkima syvällinen osaaminen. Työskentelemme yhdessä elinvoimaisen maatalouden puolesta. Yhdessä kannamme vastuun pellosta pöytään.
Pellosta pöytään
Kaiken lähtökohtana on pelto ja toimintamme arvoketjussa pellosta pöytään. Olemme mukana koko matkan kylvöstä sadonkorjuuseen - tuottaen ruokaa pöytiimme, rehua eläimillemme ja ilmastoystävällistä biopolttoainetta.
Sekä paikallisesti että globaalisti
Ruotsalaiset maanviljelijät omistavat osuuskuntamme. Juuremme ovat siis Ruotsissa, mutta kotimarkkinamme sijaitsevat Itämeren alueella. Kansainvälinen läsnäolomme on vahva ja kannamme aina yhtäläisen vastuun maasta tai paikasta riippumatta.
Tulevaisuuteen tutkimuksen avulla
Teemme tutkimustyötä sekä panostamme innovaatioihin tulevaisuuden maatalouden, ruoan ja bioenergian kehittämiseksi. Nykyiset ja tulevat haasteet ratkaistaan innovaatioiden avulla ja siksi Lantmännenillä on oma tutkimussäätiö.
Etsi vihreää itu merkkiä
Lantmännenin vihreä itu näkyy aina pakkauksissamme. Vaikka tuotteemme ovat erilaisia, haluamme taata, että ympäristöä ja ihmisiä koskevat vaikutukset pidetään mahdollisimman pieninä. Jos pakkauksessa näkyy itu, voit olla varma siitä, että se sisältää hyvää ruokaa Lantmänneniltä.
Vaasan Italianleipätaikina on nostattamaton taikina, jonka leivonnassa on käytetty grahamjauhoa ja vehnätaikinajuurta. Se kuuluu leipätaikinoiden tuoteperheeseemme, jonka avulla leivot uniikkeja ja herkullisia leipiä. Raakataikinoista leipomisessa on vain mielikuvitus rajana: leivo leipää, sämpylöitä, patonkeja ja focaccioita. Taikinaleivonnassa sulatat, muotoilet, nostatat ja paistat taikinat, joten sinulla on valta tehdä leivistä juuri sellaisia kuin haluat. Leipätaikinoista leipomiseen on useita erilaisia tapoja, joista voit valita itsellesi sopivimman työtavan. Verrattuna taikinan leipomiseen alusta saakka, valmiiden raakataikinoiden käyttö on kätevämpää ja mahdollistaa aina laadukkaan leipomistuloksen, sillä meidän ammattileipurimme varmistavat tasalaatuiset taikinat.
Varastointi ja käsittely:
Säilytetään -18°C tai alle.
Sulata 2–3 h huoneenlämmössä tai yön yli kylmiössä. Nostata 1 h nostatuskaapissa (35–37°C, r.H. 70%). Lämmitä uuni 220°C. Laita leivät uuniin ja höyrytä muutaman sekunnin ajan. Laske lämpötila 180–200°C ja paista 23–26 min.
Säilyvyys:
365
Ravintoarvo per 100g
Energia, kcal244 kcal
Energia, kJ1029 kJ
Rasva3.5 g
- josta tyydyttynyttä0.5 g
Hiilihydraatit43 g
- joista sokereita0.1 g
Ravintokuitu3 g
Proteiini8.5 g
Suola1.1 g
Laktoosi (g / 100g)0
Tukkukoodit
Kespro20788653
Metro-tukku6437005054549
Ainesosat
VEHNÄJAUHO (VEHNÄ: EU), vesi, GRAHAMJAUHO 15%, hiiva, kuivattu VEHNÄTAIKINAJUURI, kasviöljy (rapsi), VEHNÄGLUTEENI, OHRAMALLAS, suola, emulgointiaine (E472e), jauhonparanne (E300). Saattaa sisältää pieniä määriä saksanpähkinää, maitoa.