Maatalousliiketoimintaryhmä muodostaa Lantmännenin liiketoiminnan ytimen tarjoten tuotteita ja palveluita maatalouden pitämiseksi elinvoimaisena ja kilpailukykyisenä.
Lantmännen Agro tarjoaa tilan tarpeiden mukaiset työkoneet ja laitteet sekä niihin liittyvän kokonaisratkaisun palveluineen. Huolehdimme koneiden elinkaaren eri vaiheista.
Elintarvikeliiketoimintaryhmä kehittää, valmistaa ja markkinoi jauhojen, aamiaisruokien, pastan, pakastetun ja tuoreenleivän, näkkileivän ja valmisruokien kaltaisia tuotteita.
Lantmännen on maatalousosuuskunta, jonka perustana on viljelijöiden sukupolvien aikana hankkima syvällinen osaaminen. Työskentelemme yhdessä elinvoimaisen maatalouden puolesta. Yhdessä kannamme vastuun pellosta pöytään.
Pellosta pöytään
Kaiken lähtökohtana on pelto ja toimintamme arvoketjussa pellosta pöytään. Olemme mukana koko matkan kylvöstä sadonkorjuuseen - tuottaen ruokaa pöytiimme, rehua eläimillemme ja ilmastoystävällistä biopolttoainetta.
Sekä paikallisesti että globaalisti
Ruotsalaiset maanviljelijät omistavat osuuskuntamme. Juuremme ovat siis Ruotsissa, mutta kotimarkkinamme sijaitsevat Itämeren alueella. Kansainvälinen läsnäolomme on vahva ja kannamme aina yhtäläisen vastuun maasta tai paikasta riippumatta.
Tulevaisuuteen tutkimuksen avulla
Teemme tutkimustyötä sekä panostamme innovaatioihin tulevaisuuden maatalouden, ruoan ja bioenergian kehittämiseksi. Nykyiset ja tulevat haasteet ratkaistaan innovaatioiden avulla ja siksi Lantmännenillä on oma tutkimussäätiö.
Etsi vihreää itu merkkiä
Lantmännenin vihreä itu näkyy aina pakkauksissamme. Vaikka tuotteemme ovat erilaisia, haluamme taata, että ympäristöä ja ihmisiä koskevat vaikutukset pidetään mahdollisimman pieninä. Jos pakkauksessa näkyy itu, voit olla varma siitä, että se sisältää hyvää ruokaa Lantmänneniltä.
Myllyn Paras Riisipiirakka paperilla on perinteisen mallinen, kasviöljyllä leivottu, rapeakuorinen riisipiirakka. Piirakat on pakattu patentoidulla bakers touch -pakkauskonseptilla, joka säästää aikaa ja parantaa tuotehygieniaa. Paistovalmiit piirakat on valmiiksi leivinpaperiarkeilla, jotka voidaan sellaisenaan siirtää uunipellille.
Varastointi ja käsittely:
Pakaste. Säilytetään -18°C tai alle. Sulanutta tuotetta ei saa jäädyttää uudelleen.
Vedä paperi pellille. Paista jäisenä 240 °C 20–25 min.
Säilyvyys:
365
Ravintoarvo per 100g
Energia, kcal191 kcal
Energia, kJ797 kJ
Rasva4.3 g
- josta tyydyttynyttä0.4 g
Hiilihydraatit32 g
- joista sokereita2.1 g
Ravintokuitu2.3 g
Proteiini4.3 g
Suola0.9 g
Laktoosi (g / 100g)0
Tukkukoodit
Metro-tukku6417700065088
Ainesosat
vesi, riisi 19% (EU), VEHNÄJAUHO, TÄYSJYVÄRUISJAUHO, rypsiöljy, dekstroosi, MAITOPROTEIINI, suola, mallasuute (OHRA, RUIS), tärkkelyssiirappi, VEHNÄGLUTEENI, aromi, väri (E160a), jauhonparanne (E300). Saattaa sisältää pieniä määriä soijaa, kananmunaa.